Hyvää kesää 2021

Hyvää kesää

Juhannus ja vuoden puoliväli lähestyvät kovaa vauhtia. Paljon on mahtunut tähänkin puoleen vuoteen, ja onneksi maailmantilannekin näyttää jo lupaavammalta. Meillä työt kohti BIOpilot-hanketta jatkuvat myös kesällä. Hankkeessa rakennetaan maailman ensimmäinen maatilakokoluokan biotuotelaitos, jonka ympäristö- ja rahanarvoiset hyödyt todennetaan oikeassa toimintaympäristössä. Olemme keskustelleet usean tahon kanssa tämän toteuttamisesta.   Alkuvuodesta osallistuimme BioPaavon ja Kasvu Openin järjestämään […]

Hyvää joulua!

Hyvää Joulua

Rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta 2021! Kuluva vuosi on ollut todella poikkeuksellinen ja monelle etätyöt ja etätyökalut ovat tulleet tutuiksi. Olen huomannut, että nykytilanne on kuormittanut monia ja siksi useat odottavatkin tulevaa joulua erityisen paljon. Biometalla elokuussa päättynyt BIOTRIO-kärkihanke toteutettiin hieman erilaisena kuin alun perin oli tarkoitus, mutta sen päätavoitteet toteutuivat odotetusti. Hankkeen tavoitteiden […]

Erinomaista kesää!

Hyvää kesää

Katselin alkuvuoden blogi-kirjoitustani ja ihmettelin, että kuinka paljon tilanne on muuttunut sekä yhteiskuntamme näkökulmasta, että globaalisti. Koronavirusepidemia on asettanut maailman poikkeustilaan ja tämän vaikutus tuli myös todella nopeasti. Olin 11.3.2020 Helsingin Säätytalossa Ilmastoratkaisut ja rahoitus kohtaavat -tilaisuudessa. Tilaisuudessa keskusteltiin laajasti, että miten innovatiiviset yritykset voivat edesauttaa ilmastomuutoksen hillinnässä ja miten tätä voidaan nopeuttaa. Epidemian laajat […]

Vuoden 2019 tapahtumat ja katsaus tulevaan

Vuosi 2019 Kuluva vuosi on ollut suoraan sanottuna jännittävä ja vilkas. Vuosien varrella hankittu tietotaito on konkretisoitunut ja biotuotelaitos-konsepti on herättänyt laajaa mielenkiintoa, jota on myös esitelty runsaasti. Biotuotelaitoksemme on selkeästi uniikki kokonaisvaltaisessa ratkaisussa ja olemme käyneet myös paljon vuoropuhelua eri viranomaisten kanssa. Perinteisesti biokaasulaitoksille kohdistetaan avustus energiantuotantoon, jota maatalousyrittäjä on oikeutettu hakemaan. Avustus saadaan […]